lauantai 20. joulukuuta 2014

Torstain ratsastus ja höpöttelyä

Heippa !

Nyt olisi sitten syyslukukausi ohi ! Jos jonkin näköisten numeroiden ja taistelujen läpi on päästy, ja todistus on nyt kourassa ja eikun Joulua odottamaan ! Todistuksesta tuli ihan hyvä, parempi kun odotin. Keskiarvo 8.3. Olen aika tyytyväinen !  Kahden viikon loma olisi tiedossa, jonka aikana on enemmän aikaa kirjoitella, ja pääsee valoisan aikaan ratsastamaan, joten uusia kuviakin siis on luvassa.

Mutta siirrytään sitten torstain ratsastukseen. Menin siis puoli viiden aikaan tallille, ja hain heti hevosen tarhasta sisälle. Laitoin Proknoksen nopeasti tallissa kuntoon, ja talutin kentälle. Kenttä oli aika kova, eikä siinä pystynyt kun vain kävellä. Kävelin alkukäynnit kentällä, ja sitten mentiin pellolle. Proknos oli vähän hepuli, mutta pysyi käsissä. Otin kaikki askelajit läpi, taino niin hyvin kun pystyin virkeällä ja räjähdysherkällä hevosella ottamaan. Proknos kuitenkin pysyi koko ajan hyvin käsissä, ja lopuksi otettiin yksi kunnon irrottelupätkä. Käveltiin loppukäynnit, ja mentiin tallille. Otin hevoselta varusteet pois, heitin loimen niskaan ja lähdin vielä taluttelemaan sitä pellolle liinassa. Se käyttäytyi ihan ok, tosin muutaman kerran se sai kohtauksen jostain tiellä menevästä autosta ja lähti pukkilaukkaa, mutta kyllä se sitten rauhoittui, kun en laittanutkaan sitä enään menemään ympyrällä vaan lähdettiin kävelemään peltoa ympäri. Taluttelin sitä siinä hetken ja lähdin viemään talliin. Sillä oli ruoat valmiina odottamassa karsinassa, joten jätin ponin sinne syömään tyytyväisenä ja lähdin itse kotiin. Ei oikein pystynyt tekemään mitään ihmeellistä, kentän kovuuden takia. Tälläkin hetkellä ulkona sataa lunta, joten kentällekkin saattaisi tulla jopa sen verran lunta että siinä pääsisi menemään kunnolla, eikä tarvisi mennä vain pellolla. Mutta tosiaan yritän joululomalla mennä päivällä ennen pimeää tallille, ja jos saisin vaikka Jennyn kameran kanssa mukaan heilumaan, niin saisi uusia kuviakin. 

Ja jotta postaus ei jäisi aivan kuvattomaksi, laitan viime kesältä kuvia kun olin esteleirillä Kuusikorven Hevostilalla.






1 kommentti:

  1. Kiva postaus, mutta jatkossa voisit yrittää laitta kuvia tekstin sekaan, eikä vain loppuun :)

    VastaaPoista