sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Tapaturma

Moi ! 

Eilen kävi siis pieni 'onnettomuus' kun olin kaverillani ratsastamassa. Hänellä on kaksi ponia, islanninhevonen ja shetlanninponi. Menin islanninhevosella.Oltiin jo menty alkuravit jne, ja alettiin laukata tienvierustaa, jonka vieressä oli oja. Yhtäkkiä poni teki äkkikäännöksen sivulle, tipuin ojan toiselle puolelle ja hevonen hyppäsi jalkani päälle. En ensin tajunnut ollenkaan mitä tapahtui, makasin siinä maassa, ja kaverini huutaa että sattuiko. Siinä vaiheessa kipu lyö kun salama kirkkaalta taivaalta, ja huusin että 'SE HYPPÄS MUN JALAN PÄÄLLE'. Yritin siinä nousta ylös, mutta en uskaltanut kokeilla edes että pystyykö jalalla astumaan. Hetken päästä olin päässyt jaloilleni, ja lähdin kävelemään kaverini ja ponien luo. En olisi pystynyt millään kävelellä tallille, joten nousin shetlanninponin selkään ja kävelimme tallille.

Tallilla jätimme ponit ulos odottamaan ja menimme satulahuoneeseen katsomaan miltä jalka näytti. Jo pelkkä sukkien ottaminen jalasta teki kipeää. Jalka oli turvonnut, ja siinä oli verta vuotava haava. Putsasimme haavan, ja laitoimme siihen 'laastarin'. Kaverini haki sisältä kylmäpussin, ja aikamme siinä istuttiin kylmäämässä jalkaa jotta turvotus laskisi. Hevosen hokki oli tullut kengästä läpi, josta johtui verta vuotava haava.
  Lähdimme kohti tallia laittamaan hevoset sisälle. En pystynyt kävelemään kunnolla, eikä jalalle voinut varata paljoa painoa. Tallilla laitoin äidilleni viestiä, että tulisi hakemaan, ja että kävi pieni tapaturma. Kotiin päästyäni lepuutin vain jalkaa, ja jalkaa särki koko ajan.

Tänään en päässyt kouluunkaan, kun jalkaa särkee, ja jos sillä astuu, se sattuu. Ja koulussa kun pitää kuitenkin kävellä kun vaihtaa luokkia, ja rappuja pitäisi mennä edestakaisin. Joten päätin jäädä lepuuttamaan sitä ainakin täksi päiväksi.  Se on edelleen turvonnut muutamasta eri kohdasta, ja jostain kohtaa se on alkanut vähän tummua.

Jalka heti kun sain sukan ja kengän jalasta.

Jalka sitten myöhemmin kotona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti