keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Tauko ja kuulumisia


Moikka pitkästä aikaa ! 


Postauksia ei ole tullut nyt pitkään aikaan, sillä koneeni hajosi.. Olin kyllä tekemässä toisella koneella postausta, mutta se ei antanut lisätä kuvia, ja ennen kuin ehdin tallentaa postausta jotta olisin julkaissut sen myöhemmin, se katosi. Koneeni teki kuitenkin ihmeparantumisen, ja käynnistyi. 
Tämän postaustauon aikana on ehtinyt olla hiihtoloma, ehdin hankkia tet-harjoittelupaikan, olen liikutellut Proknosta, nähnyt kavereita ja olen ollut kipeä. 


Tet-harjoitteluun menen SS-Tallille. Tetti on 23.3-27.3. Voi olla että kirjoittelen jotain mitä teen siellä. Nyt olen ollut  viimeviikon perjantaista asti influenssassa, mutta nyt alkaa näyttää jo paremmalta, ja tauti alkaa helpottaa. 

Sain Jennyltä kuvia joltain ratsastuskerralta, kun Jenny tuli mukaan tallille. Minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa kyseisestä ratsastuskerrasta, mutta eiköhän kuvat kerro jo paljon. 



Näitä kuvia katsellessa, huomaan, että oon saanu yhden ongelman ratsastusasennossa lisää, nimittäin katse. Katson melko monessa kuvassa alaspäin.. Pitää alkaa kiinnittää siihen huomiota.

 Proknos on ollut ihan hyvä ratsastaa, se on malttanut keskittyä, se on tullut paljon miellyttävämmäksi suustaan, ja se on alkanut taipua paremmin. Ollaan päästy nyt hyppimäänkin jonkin verran, ja kyllä huomaa että heppa tykkää ! Kuski on vaan välillä vähän hukassa, mutta Proknos ei välitä vaikka välillä tultaisiinkin huonoon paikkaan, tai muuten säheltäisin ennen estettä.
 On sillä tosin niitäkin päiviä, kun se ei anna anteeksi virheitä, ja kieltää. Olen sieltä kaksi kertaa alas tullut ryminällä juuri sen takia, olen mokannut ennen estettä, Proknos ottaa nokkiinsa ja ajattelee että hyppää sitten itse.







Tässä oli tälläinen pieni kuulumispostaus. Yritän kirjoitella nyt vähän aktiivisemmin. Laittakaa postausehdotuksia, yritän toteuttaa niitä mahdollisuuksien mukaan.
Kaikki postauksen kuvat ©Jenny Ahlman

2 kommenttia:

  1. Tosi kivoja kuvia! Kysymyspostaus tai videopostaus ratsastuksesta olis kivat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Ja jep, yritän toteuttaa molemmat ehdotukset :)

      Poista